Lappi 30. kesäkuuta - 4. heinäkuuta 2014
Kertomus on kirjoitettu 4. heinäkuuta matkan ollessa vielä käynnissä.
HUOM! Jos kuvien ja tekstin väliset mittasuhteet tuntuvat epämukavilta selatessa, kokeile selainikkunan kaventamista, mikäli se on teknisesti mahdollista.
Kuten edellisenä vuonna, tavoittelin nytkin kaipaamaani kokemusta keskiyön auringosta. Se antaa kesääni todellista ainesta. Suosikkipaikkani tähän tarkoitukseen on Inari, kylä likimain 69. leveysasteella.
Suosittelen lukijoitani perehtymään myös albumiini Inari2013, sillä tämänvuotisesta albumistani on jätetty pois kuvat, jotka toistaisivat edellisen vuoden sisältöä. Siksi kuvia Inarista on vain muutama, ja enemmän sen sijaan Utsjoelta, 126 kilometriä pohjoisempaa.
Pehmeän keltainen mutta silti päivänkirkas aurinko voi olla hyvin mieluisa kokemus, kuten jokainen kauniita auringonlaskuja katsellut tietää. Inarissa "auringonlasku" kestää monta tuntia ja muuttuu sitten uudeksi päiväksi. Yön poissaolosta saan tunteen, että aika on pysähtynyt aivan minua varten, eikä ole kiirettä tehdä mitään pimeyden edeltä.
Yksi paikoista, joissa käyn aina, on tämä metsikkö, josta avautuu kaunis näköala järvelle varsinkin öisin.
Rannalla näyttää yöllä tältä.
Matka pohjoiseen vaatii paljon keskittynyttä valmistautumista, sillä selkeästä säästä ei ole takuuta, ja sen määrä vähenee globaalin ilmastomuuutoksen myötä. Paras aika nauttia auringosta alkaa kesäkuun alussa ja päättyy heinäkuun ensimmäisen viikon jälkeen. Jakson jälkipuoliskolla on lämpimämpää ja usein parempi sää.
Tänä vuonna hyvää säätä piti odottaa kesäkuun loppuun asti pilvisyyden ja sateiden jatkuessa Lapissa. Ennuste lupasi vaihtelevaa pilvisyyttä, mikä on usein paras tarjolla oleva vaihtoehto, ja yöllä on yleensä selkeämpää kuin päivällä.
Sään ennustamisen vaikeus on helppo huomata, kun luotettava aikaikkuna on vain noin 3 päivää, ja vaativissa oloissa, kuten tänä vuonna, 3 päivääkin voi olla liikaa odotettu. Selkeän sään metsästäminen ennusteesta on kuin yrittäisi ampua liikkuvaan ja hetkittäin katoavaan maaliin.
Sain kaksi täydellistä yötä Inarissa. Kolmanneksi yöksi ennuste heikkeni, kunnes luvassa oli pilviä ja sadetta. Sen aiheutti matalapaineen keskus Suomen yllä; sen pilvimassa, muodoltaan kui nsirkkelin terä, pyöri Suomen yllä hampaat juuri Inaria hipoen. Siitä seuraisi - kuten sääennuste vahvisti - että hiukan pohjoisempana, Utsjoella, sää olisi selvästi parempi. Nousin siis toiseen päivän kahdesta bussista, sopivasti juuri illalla, ja lähdin 126 kilometrin matkalle Utsjoelle, Suomen pohjoisrajalle.
Otin matkalla valokuvia maisemista, mutta osoittautui hyvin vaikeaksi tallentaa maidonpehmeän, pilviharson suodattaman kesäyön vivahteet, varsinkin kännykällä, jolla oli oma käsityksensä siitä, kuinka kuvat piti ottaa.
Bussissa ei ollut suorastaan täyttä matkallani Utsjoelle.
Poistuin bussista Utsjoen keskustassa ja jätin sen jatkamaan matkaansa rajan yli Norjaan.
Utsjokea ympäröivät korkeat tunturit, joten mieleeni tietenkin tuli, näkyisikö aurinko sinne lainkaan. Sopivaa katselupaikkaa etsiviin silmiini osui muutaman sadan metrin korkuinen Ailigastunturi, jonka huipulle johti jopa tie. Ennen kiipeämään lähtöäni kävin Utsjoki-hotellilla - ajan patinoimalla puisella yksikerroksisella rivitalolla - tarkistamassa katseluolosuhteet, ja totesin hotellin jäävän pohjoisten tunturien katveeseen.
Tämä on Ailigas hotellille johtavalta Luossatieltä nähtynä.
Kevyen liikenteen merkki.
Katuvalot päällä? Tuskin valon tarpeen takia. Tämä on sentään arktinen kesäyö! Vaatiiko jokin laki valojen sytyttämisen?
Utsjoen tyypillinen puu on vaivaiskoivu, (Betula nana), joka voi olla minua lyhyempi.
Saamensilta johtaa Norjaan. Koska molemmat maat kuuluvat Schengenin unioniin, rajamuodollisuuksia ei ole, paits rekoille, jotka kuljettavat suuria tavaramääriä ilman tulliselvitystä.
EU:n, Suomen ja Norjan liput, vaikka eivät selvästi näykään.
Lohenkalastajien suosima Tenojoki Norjan ja Suomen välissä.
Nimen Teno kerrotaan olevan samaa kantaa kuin Tonava. Se tarkoittaa yksinkertaisesti jokea tai virtaa.
Ylempi kuva on otettu kohti itää. Ailigas on kuvassa oikealla.
Valtakunnanraja on sillalla. Alemmat nimet ovat saamen kieltä.
Tuntureita Norjan puolella.
Norjan pohjoisosaa kutsutaan Finnmarkiksi, ja Tana on Tenon norjankielinen muoto. Se on sekä joen että sitä reunustavan kunnan nimi.
Molemmilla mailla on oma joenvarsitiensä. Tämä on norjalainen tie. Kuva on otettu kohti itää.
Suomi Norjasta nähtynä.
Seuraava kohteeni oli Ailigas. Halusin nähdä, kuinka korkealle minun olisi kiivettävä hyän auringonkatselupaikan läytämiseksi. Päästyäni sopivalle korkeudelle, oli juuri keskiyö.
Ailigas on pääosin aidattu yleisöltä, mikä yllätti minut, koska käsitin, ettei se olisi sen enempää sotilaallinen kuin yksityinenkään alue. Alueella on voimala ja linkkitorni, mutta kumpikaan tuskin tarvitsee kilometrien turvavyöhykettä. Tie on avoin yleisölle tiettyyn korkeuteen asti, jossa sen sulkee rautaportti. Portilla korkeus oli juuri sopiva näköalan katseluun. Tien varressa oli jopa kiviä, jotka oli ikään kuin asetettu katseluistuimiksi.
Minulla oli jälleen vaikeuksia saada kamera tarkentumaan haluttuihin kuvan kohtiim. Lännessä oli kukkuloita, joilla oli lunta.
Yhteenvedoksi voisin sanoa, että Utsjoen kylä itse ei sovi keskiyön auringossa paistatteluun, koska se on laakson pohjalla. Ailigas on hyvä paikka, mutta vaatii tottuneisuutta ulkoiluun, varsinkin jos lämpötila laskee alle 10 asteen, kuten minun kohdalleni sattui.
Jos asioit kylällä, tule päivällä. Kaikki palvelut, jopa hotellin vastaanotto, ovat öisin kiinni.
Utsjoki on Suomen ainoa kunta, jossa saamelaiset ovat enemmistönä. Se näkyy katujen nimikilvissä, joissa saamen kieli on ylempänä ja suomi alempana.
Kuvia paluumatkalla Ailigastunturilta. Kuljin pitkin suomalaista joenvarsitietä. Sitä kutsutaan Nurogamin tieksi, koska se johtaa Nurogamiin, jossa on toinen rajanylityspaikka. Ylemmässä kuvassa on eräs Tenojoen sivujoki.
Tällä maailman kulmalla busseja kulkee vain kaksi päivässä. Matkani Ailigasille oli ohi 2:30. Minun oli odotettava bussia kello 5:30:een asti. Odotus tuntui varsin pitkältä, kun lämpötila oli jossakin 5 ja 10 asteen välillä, tuuli puhalsi, minä olin pukeutunut kesäsäätä varten, ja elintoimintoni olivat ajankohdalle tyypillisesti kaikkein hitaimmillaan. Huolimatta 10 kilometrin kiipeilyn aiheuttamasta väsymyksestä minun oli odotettava bussia reippaasti liikkuen, jotta en paleltuisi.
Paluu hotelli Inarille. Täälläkin vastaanoton pääovet suljettiin öisin, mutta paloportaiden ovi aukeaa hotellin avainkortilla. Paloportaat olivat minulle hyvin kätevä kulkutie, koska huoneeni oli aivan niiden vieressä.
Öinen valvominen vie veronsa. Utsjoen koettelemusten jälkeen lihaskoordinaationi oli kuin juopuneella, ja tässä kaaduin rähmälleni ylätasanteelle ja sain joukon vertavuotavia ruhjeita. Aika nukkua hiukan.
